Kaija Rahola

Nämä sivut ovat osa minulle tärkeää projektia yrittää tutustua omaan äitiini joka kuoli 1962.
Syystä tai toisesta lähes kaikki omat muistikuvat äidistä ovat hukkuneet jonnekkin syvälle piiloon.

Seuravat kuvat ovat äidin leikekirjasta

Vihreä kulta 1938

Lisätietoja

 

Jumalan myrsky 1940

Lisätietoja

 

Koefilmaus


Me - pyörä, kamera ja nimimerkki - päädyimme eräänä loppukesän päivänä vihdoin ja viimein Päijänteen rannalle. taisteltuamme 130 kilometriä maastossa, joka saa tottuneimmankin merenkävijän merikipeäksi. Lähellä Kalkkisia sijaitsevan piskuisen Särkijärven rauhallinen kyläkuva oli muuttunut kuin taikaiskusta, kun Suomi Filmin 25-henkinen joukkue oli pesiytynyt sinne tuhansine - niin meistä maallikkona, tuntui - 'astronomisen' sekavine kojeineen, salaperäisine laatikkoineen ja filmirullineen. Suomi Filmi oli tullut filmaamaan. Ja me olimme saapunut ihmettelemään filmausta.
Astumme 'päämajaan'. Tyhjää - filmaamassako? Ei, peräkamarin hämärästä silmämme keksivät eläviä olentoja, jotka tappavat aikaa. lukemalla - tyttöromaaneja! Särkijärvellä vallitseva 'todennäköinen sää' tekee työskentelyn tänäänkin mahdottomaksi. Irma Seikkula, niin, hänhän se todella on toinen 'neitsytkammion' asukkaista, kiirehtii selittämään meille,; että . , huone oli kyllä valoisampi -. Niin, nyt huomaamme itsekin, että siellä on käyty hurja taistelu nähtyämme alasrevityt seinäpaperit ja - flitruiskun. Toinen asukkaista on uusin löytö, vaalea tamperetar Kaija Rahola, joka vastikään saapuneena ei vielä ole ehtinyt tuskastua 'maaseudun mukavuuksiin'. Muuten on pää-majassa hiljaista, sillä ohjaaja Vaala on lähimpine miehineen 'puukaasuttanut' Heinolaan katsomaan työnsä tuloksia. Filmikylän keskeisin ja touhukkain tekijä, Olavi Reimaksen Busterbuldoggikin on kaupunkimatkalla, joten hiljaisuus on melkein sietämätön. Mutta mikä vilinä ja vilske isossa tuvassa käykään, . kun koko 'heinäsirkkalauma', kuten yli-inhimillisen energian omaava emännöitsijä joukkoaan nimittää, ryntää kilometrin pituisen ruokapöydän ympärille. Hengessä nostamme hattuamme henkilöille, joiden tehtävänä on hankkia ruoka ja 'juoma sekä
tuhannet muut asiat moiselle joukolle - ja pystyvät vielä loihtimaan ylimääräisen peitteen ja patjan meillekin!
Seuraava aamu lupasi loistavan työpäivän, ja jo varhain alkoi filmikylässä touhu. Ohjaaja, kuvaaja ja kaikki mitä. moninaisimpia toimiaan hoitavat miehet kiirehtivät filmauspaikalle valmisteluihin. Näyttelijät, jouduttuaan toinen toisensa jälkeen 'maskimestari' Kuokkasen käsittelyn alaiseksi, lähtivät kiireimmiten työhönsä. Sekuntiakaan ei saa hukata, kun aurinko taasen pitkästä aikaa on armollinen! Kävelemme kolmisen kilometriä ihanassa pihkantuoksuisessa mäntymetsässä kiemurtelevaa tietä, raaputamme matkan varrella. ystävällisen possun selkää se kuuluu ehdottomasti asiaan! - ja saavumme koskille, joiden kohina jo kaukaa kuuluu korviimme. Edessämme on mitä maalauksellisin näky: ryhmä ajan hampaan kuluttamia harmaita rakennuksia, mökki, aitta, mylly ja pihapihlajia, idyllinen' kappale Suomen luontoa ja kaiken taustana alempana kohiseva koski, jossa ajelehtii tukkeja virran mukana. Parempaa paikkaa ei voisi löytää nyt tekeillä olevan filmin ulkokuvausta varten. . Täällä siis filmataan Lauri Haarlan Jumalanmyrsky, jonka sisältö on Iyhykäisyydessään seuraava: Kilian, - Olavi Reimas konkurssin partaalla olevan patruuna Melkerin poika, on jättänyt opintonsa ja rakkausseikkailunsa pääkaupungissa ottaakseen johtoonsa suuren tukkilautan uittamisen satamaan. Yrityksen rahoittajana on rikas perijätär Elisa, - Kaija Rahola - jonka patruuna tahtoo naittaa pojalleen. Asuessaan kosken varrella olevassa majassaan, Kilian tutustuu Niskalan torpan Hanna tyttäreen - Irma Seikkula - ja he rakastuvat toisiinsa. Lautan kuljetuksen onnistumisesta riippuu nyt rakastavaisten tulevaisuus, sillä silloin Melkerit pelastuisivat vararikosta, ja Kilian olisi vapaa Elisasta voidessaan maksaa lainansa takaisin. Viimeisenä yönä ennen lautan kuljetusta kaiken näyttäessä toivorikkaalta, puhkeaa kuitenkin rajujumalanmyrsky, joka hajottaa lautan. Kilian ei voi maksaa velkaansa, vaan hänellä on edessään avioliitto Elisan kanssa, jonka "myötäjäiset pelastavat Melkerin suvun. Hanna hukuttautuu, sillä »minun Kilianistani ei saa kukaan sanoa, että hän olisi kertaakaan elämässään pettänyt sanansa ja luopunut rehellisyydestä». Työ on täydessä käynnissä, ja me ihmettelemme. Me ihmettelemme ohjaaja Vaalan kaikkinäkevää silmää ja rauhallista . työskentelyä, kuvaaja Soldanin määrätietoista ja varmaa kamerankäyttöä ja miehistöä, joka käsittämättömän taidokkaasti siirtelee kameraa, heijastimia ja kaikkia tuhansia asioita sentin sinne, toisen tänne väliin kahlaten koskessa, väliin rämpien mitä kivikkoisinta maastoa. Ja me ihmettelemme näyttelijöitä, jotka tässä 'hullunmyllyssä' ohjaajan huudettua: "hiljaisuus - valmiit - kamera - kuvaus" ja 'klaffin' napsahtaessa alkamisen merkiksi, pystyvät näyttelemään, eläytymään osiinsa. Filminauhalle siirtyy 10 m. 'Hannan 'tuskaisaa ilmettä', Artturin pelastaminen koskesta, tukkimiesten juoksua, suman laukaiseminen, pätkä sieltä, toinen täältä. Ja filmintekijät kohoavat silmissämme ihmeolioiksi. "Jumalanmyrskyn" kuvaus edistyy ripeästi, sillä aurinko on armollinen ja ohjaaja loistavalla työtuulella. Toistakin elokuvaa - Antreas ja syntinen Jolanda - varten otetaan täällä muutamia ulkokuvia. Elokuva on Pääpiirteissään valmis ja sen mielenkiintoinen sisällys seuraava: Antreas - Olavi Reimas - on sokea köyhä mies, jonka naisihanne on syntiseksi Jolandaksi - Kirsti Hurme - nimitetty pesijätär Matsonskan tytär. Hyvä ja hellä Martta Miettinen - Kaija Rahola - rakastaa Antreasta. Yllättäen Antreas saa miljoonaperinnön, ja Jolanda, jonka Antreas on kihlannut, pääsee nauttimaan ylellisestä elämästä. Martta saa Antreaksen suostumaan ulkolaisen lääkärin kokeiltavaksi. Leikkaus onnistuu, Antreas saa näkönsä ja palaa Jolandan luo päättäen vielä kuitenkin esiintyä sokeana. Antreas huomaa Jolandan pettävän itseään, mutta huomaa myös uskollisen, lämminsydämisen Martan: Antreaksen silmät ovat nyt lopullisesti auenneet.
Ohjaaja 'Vaala toivoo saavansa molemmat epäilemättä hyvin mielenkiintoiset filminsä valmiiksi jo tämän vuoden puolella. Ja me odotamme tuloksia hyvin jännittyneenä, sillä näkemämme ja kuulemamme saavat meidät vakuuttuneeksi, että emme odota turhaan. Työ jatkuu koskien kohinan säestäessä - "hiljaisuus, valmiit - kuvaus - kamera!" Klaffi napsahtaa. Olkoon syksyinen säätär teille suosiollinen!
Snapshot .

 

 

 

 

 

Antreas ja syntinen Jolanda 1941

Lisätietoja

 



Antreas ja syntinen Jolanda on vakava komedia. Siinä on -kirpeää yhteiskuntasatiiria ja aihe, jossa on jotakin uutta. Antreas on sokea mies. Jolanda on syntinen. Mukana on monta muuta originelliä tyyppiä erilaisista yhteiskuntaluokista. Mutta miten juoni kehittyy, siitä vaikenemme. Idea tähän filmiin on saatu Antti Kokolta, joka on salanimi. Käsikirjoituksen on tehnyt Turo Kartto. Ulkokuvia on otettu paitsi Helsingissä, myös Turussa ja Naantalissa. Filmin valmistumiseksi on nyt pantu täysi häkä päälle. Mutta entä näyttelijät? Kas siinäpä ne yllätykset tulevatkin! Syntinen Jolanda on Kirsti Hurme. Painakaa nimi mieleenne ja katsokaa hänen edustamaansa verevän viettelevää kauneutta alla olevassa kuvassa. Kannattaa tutustua, eikö niin? Toinen yllätys on Kaija Rahola, uusi löytö. Hyvin nuori vielä. Tukka vaalea, kuparinvivahteinen. Vedenneidon silmät. Hänellä on hyvä lauluääni, kirkas sopraano, jota todennäköisesti saamme kuulla hänen esittäessään hempeää talonmiehentytärtä Marttaa Antreaksessa ja syntisessä Jolandassa. Mutta kuka on itse Antreas? - Olavi Reimas! Eipä ihme, että Vaala niin suurella innostuksella ja työnilolla alkoikin tämän 16. filminsä kuvaamisen. Olavi Reimashan haavoittui sodassa ja joutui olemaan kuukausimääriä sairaalassa. Hänen oli luonnollisesti keskeytettävä Kyökin puolen filmaus. Mutta saammehan nyt sen sijaan nähdä hänet aivan uudenlaisessa osassa. Mielenkiintoisessa ja vaativassa tehtävässä. Lukijamme varmaan iloitsevat hänen »come back'istaan».

Marttana nuori Kaija Rahola saa ensimmäisen kerran vakavammin koetella siipiään. Hänellä on edullinen ulkomuoto ja sielukkuutta, ja iän ja tottumuksen mukana lisääntynee myös replikoinnin taito, joka useimmiten on näyttelijän ensimmäisenä ja pahimpana kompastuskivenä.

Kaija RahoIa, Vaalan uusin löytö, vaikuttaa vielä avuttomalta ja kuivahkolta, varsinkin replikointi on puutteellista, mutta sehän ei suinkaan ole mitään ihmeellistä. Hänessä on ainakin jotain tyttömäistä ja suloista.

Vaaleana hyvyyden ilmentymänä tumman Jolandan syntisen kauneuden rinnalla oli Kaija Raholan hento tyttöhahmo, joka erinomaisesti soveltui sokean Antreaksen suojelusenkelin tehtävään. Kaija RaholalIa näyttää jo olevan käsitystä siitä, mihin suuntaan tyyli on taivutettava. mutta replikoinnin kankeus haittasi paikoitellen hänen parhaitakin kohtauksiaan.

Tamperelainen Kaija Rahola hoitaa osansa - kiltin nuoren tytön - ilahduttavan varmasti ja välittömän herttaisesti. Tosin tekniikassa on vielä paljon oppimista, mutta luontevuus ja välittömyys ovat ilmeisiä.

Mainittakoon lisäksi Kaija Rahola joka nuorena Marttana oli viehättävä, joskin vielä liian jäykkä.

Svagare ställt var det dä på spinnsidan, även om Kaija Raholas flickgestalt utstrålade mycken älsklig mjukhet. Ty Kirsti Hurmes Jolanda var onödigt hård och hjärtlös.

 

 

 

 

 

Morsian yllättää 1941

Lisätietoja

Nuorin tulokas. Kaija RahoIa on kaikesta päättäen muovauskelpoista ainesta ja sitä paitsi hän ulkonaisesti soveltuu ainakin kiltin tytön osiin kuin luotu.

Olavi Reimasta itserakkaan runoilijahurmurin osa on ilmeisesti huvittanut ja siitä pääsee myöskin katsoja osalliseksi. "Antreaksen ja syntisen Jolandan" henkilöistä on Kaija RahoIa tullut hänen vastanäyttelijättärekseen ja sopii jälleen oikein hyvin haaveilevana ja runollisena tyttönä Reimaksen loppusoinnuissa onnahtelevan runoratsun laukan innoittajaksi.

En mycket fräsch uppenbarelse var unga Kaija Rahola 150m bruden.s väninna. Den svärriliska föl'älskelsen ligger tydligt i bakhäIl för henne vid varje steg hon tar. Hennes konstnärIiga prestation var ingalunda någonting så märkligt, men hon var genomnaturIig, utan en skymt av teatermaner.

Överhuvudtaget blev föreställnlngen spinnsidans. Samtliga damer plockade ner ät sig vackra triumfer. Det var Hanna Taini, ormande slg, med verklig bravur; och därtill var hennes vamp sällsynt skön att skåda i yvigt pälsverk; och lilla Kaija Rahola var så spontant ungflickssval och Ijuvlig att rnan nästan blev våt i ögonvrån av aIl den rena oberördhet sorn strålade emot en.



Oik. Kaija Rahola vastaleivottuna ylioppilaana.

Oik. Lauluharjoituksia studiossa, "Morsian yllättää" -filmauksen ajoilta: ohjaaja Vaala, Rahola, Joutseno ja säveltäjä Bergström.


Vas. Kaija Rahola "Morsian yllättää" - elokuvan Mirjamina.

Yllä ja oik. Kaija Rahola onnellisena nuorikkona miehensä, lentäjävänrikki Lampelan, kainalossa. Heidät vihittiin juuri ennen sotaa.

 

Kaunis Kaija LOTTAKANTTIINISSA


Filmi miehet - ja -naiset eivät tavallisissakaan oloissa ole niitä kaikkein helpoimmin tavoitettavia ja haastateltavia. Filmauskiireet, nuo ikuiset - tiedättehän! Nyt on sota lisäksi heittänyt heidät Ympäri Suomea. Kenet rintamalle taistelemaan, kenet kameroilla historiaa celluloidinauhalle ikuistamaan.. kenet taas viljapelloille kotirintaman töihin tai lottapalveluun. Mutta joskus tarttuu onnellinen sattuma peliin: kahvila pöydässä, uutispulaisen filmireportterin edessä istuu kuin istuukin nuori lotta. jonka »enkelinkasvot» ovat tutut - erään Valentin Vaalan viimeisimmän valkokankaan löydön, Kaija Raholan. Lottalakin alta kähertyy vaalea tukka, posket ovat viimenäkemästä hieman pyöristyneet, ja yhä kauniin kesänruskeat. Vasemmassa nimettömässä kiiltelee sileä sormus. Ahaa! Tämän takiako siis lomalla?
- Ei suinkaan, Sehän on jo vanha juttu, hymyilee haastateltavamme sormukseen vilkaisten. Mieheni, vänrikki Lampela on filmi-ihmisiä myöskin. Vieläpä Suomi-Filmissäkin, mutta Iyhytkuvaosastolla. Meidät vihittiin vain muutama viikko ennen sotaa. Mieheni joutui hävittäjälentäjänä heti rintamalle ja minä mietin pääni puhki, mitä tehdä. Jokainenhan tahtoo tällaisena aikana jollain tavoin olla mukana. Pyrin sekä apusisareksi että lottatöihin Helsingissä, turhaan. Samaten Tampereella. Kunnes kävi paremmin kuin olisin uskonutkaan - pääsin lottatöihin Vaasaan, minne miehenikin, myöhemmin sai komennuksen.
Kaunis Kaija lottakanttiinissa! Sielumme silmillä näimme, miten käntyt, korvikkeet ja punaiset limonaadit menivät kaupaksi kuin kuumilla kivillä, kun niiden ohella sai kaupanpäällisiksi vielä sellaista silmänruokaa, - oikean pesunkestävän filmitähden muodossa. . .
- Hävittäjälentäjän rouvana on teilläkin' kaiketi lentokokemuksia?
- No, sehän kuuluu oikeastaan asiaan. Pääsin pari kertaa 'siipiäni' koettelemaan. Mutta mitään 'temppuilua' ilmassa en sietänyt. Matalalento puiden tasalla tuntui sen sijaan turvalliselta, vaikka se on kuulemma kaikkea muuta kuin sitä. Mutta kun maa oli niin lähellä, ei pelottanut.
On hauska kuunnella Kaija Raholan - tällä nimellähän hän filminäyttelijättärenä kuitenkin tulee kulkemaan - kaunissointuista ääntä. Sääli vain, että niin vähän olemme saaneet kuulla hänen erinomaista mikrofoniääntään laulutehtävissä. "Morsian yllättää" antoi siitä vasta hieman esimakua.
Raholan suvussa on musiikki sivumennen sanoen aina ollut kärpäsenä. Isä kuulemma säveltelee hobbykseen, sisarilla on pianonsa ja langolla rakas viulunsa. Säännölliset laulutunnit. m.m. Hanna Granfeltilla ovatkin kuuluneet nuoren näyttelijättären filmitreenaukseen.
-Filmaustyötkö? Ne jäivät minulta samoin kuin kaikilta muiltakin kesken. Daniel Hjortissa sain Sigridin osan. koekuvat. kill oli jo otettu, kun kaikki sodan puhjetessa jäi sikseen, Ja tänä vuonna, kun kesäulkokuvaustakaan ei enää voi suorittaa, siitä tuskin enää tulee mitään.
Kaija Raholan löytämishistoria on kaiketi jo tunnettu, joten kuittaamme sen tässä vain muutamalla rivillä. Valentin Vaala oli juuri menettänyt kauneimman tähtensä - Sirkka Sarin. Hänen tilalleen tarvittiin välttämättä toinen. Sattuipa Vaala selailemaan pöydälleen kertynyttä postipaljoutta. Eräässä kirjeessä oli ylioppilastytön kuva, jonka profiili muistutti paljon Sirkka Saria. Ohjaaja sai päähänpiston: kutsutaanpa tyttö koekuvaukseen. Tyttö tuli, nähtiin ja hyväksi havaittiin, Martan osa "Antreaksessa ja syntisessä Jolandassa" luvattiin Raholalle. Siloin alkoi talvisotamme. Rahola unohtui -- muttei lopullisesti: Rauhan palattua pääsivät filmaustyöt taas alkuun, kaunis tamperelaisneitosemme koekuvattiin uudelleen ja niin alkoi hänen filmiuransa.
- Miltä tuntui nähdä itsensä ensimmäisen kerran valkokankaalla?
- Ei miltään. Sillä en nähnyt itseäni lainkaan. Vain valkoisen ruusun tukassani. Sekin vilahti ohitseni yhdessä sinipunaisessa silmänräpäyksessä. Tämä oli muuten "Vihreässä kullassa", jossa sain olla mukana statistina.
Kaija Rahola, Sirkka Sarin manttelinperijä muistuttaa yksityisihmisenä muuten paljon niitä naistyyppejä, joita hän on joutunut filmissä esittämään. Hänessä on 'Jumalan myrskyn' Elisan viileätä naisellista suloa, , Antreaksen ja syntisen Jolandan' Martan lempeätä koruttomuutta ja "Morsian yllättää"sitä paitsi -elokuvan
Mirjamin tyttömäistä touhukkuutta ja pirteyttä. Ja mikä harvinaista - hän on luonnossa yhtä kaunis kuin valkokankaalla -- filmissä sitä paitsi ei voi kuin aavistaa hänen silmiensä merenvihreyden ja tukan pehmeän kullanloiston.
-- Ja nyt vielä lopuksi jokin pieni elämys filminäyttelijättären 'ruusuiselta polulta'?
-- Olen todellakin vielä niin 'vihreä'. että tuo polku ei ole ehtinyt paljon muuta ollakaan kuin ruusuinen. Nuoren filmiyleisön innostus ja ystävällisyys on melkein liikuttavaa. Kun filmasimme 'Morsian yllättää' -elokuvaa Riihimäellä, 'varjosti' sankka koululaisparvi Lea Joutsenoa ja minua minne ikinä menimmekään --kauppaan, kampaajalle tai kahvilaan. Luulimme kerran päässeemme salaa livahtamaan erääseen ravintolaan syömään. Silloin alkoi kuulua kaunista kuorolaulua eteisestä. Sen päätyttyä paineli hovimestari luoksemme mukanaan pinkka nimikirjoitusvihkosia, Syöminen siinä touhussa unohtui, mutta se olikin ensimmäinen kerta, kun meiltä niin herttaisella tavalla nimikirjoituksia pyydettiin. Mutta loma on lyhyt ja uutta kotia on vähitellen alettava panna pystyyn - rauhan varalle. Emme voi enää pidättää tarmokasta filmitähtilottaamme, vaan toivotamme vain lopuksi parhainta onnea tälle filmimaailmamme nuorimmalle pariskunnalle.
Toe

 

 

 

 

 

 

Nuori Kaija Rahola on raikas ja luonnollinen

Olimme sopineet tapaamisesta Suomi-Filmin nuorikon Kaija Raholan kanssa. Hän saapuikin paikalle ukkosen jyristessä, salamoiden leimahdellessa ja veden valuessa taivaalta oikonaan. Oikein sopiva ilma jollekin temperamenttiselle ja mustakulmaiselle Kirstille, mutta ei suinkaan sille vaalealle, hennolle ja tyttömäisen naköiselle nuorelle naiselle, joka keskeltä luonnonvoimien myllerrystä ilmestyi näköpiiriimme. Tosin nämä luonnonmyllistykset eivät häirinneet Kaija Raholaa, joka säteilevin silmin ilmoitti kauheasti pitävänsä myrskystä ja erikoisesti ukkosesta. Harvinaista, sillä tavallisestihan nuoret naiset silloin mielellään painavat päänsä pieluksiin.
- Miten on kesä kulunut? tiedustelimme selviydyttyämme ukkossäätä koskevasta keskustelustamme.
- Kiitos, oikein hyvin - toistaiseksi. Olen ollut maalla Visuvedellä. Tulin aivan sattumoisin kaupunkiin (Ahaa! meillä. on siis ollut onnea matkassamme.) ollakseni mukana SuomiFilmin uuden, tekeillä olevan elokuvan "Synnin puumerkin" kuvauksessa. Minulla on siinä vain pieni osa, joten toivon pääseväni pian takaisin maaseudulle. Tahtoisin mielelläni Viettää tämän kesän vapaammin, omissa oloissani.
- Aiotteko ehkä ottaa osaa elintarvikekamppailuun, kuten kaikki muut tällä hetkellä maassamme?
- Oh, siihen minulla ei taida jäädä liiaksi aikaa. Keväällä tosin olin hiukan mukana perunanistutuskamppailussa, mutta vähäiseksi tahtovat kaikki sellaiset puuhat jäädä tällä hetkellä minun kohdaltani. Minulla on tavallaan tänä kesänä oma "kamppailuni", joka vaatii kaiken aikani. . .

Ymmärrämme tämän hyvin, sillä rva Kaija Rahola-Lampela on pienen viisikuukautisen pojanpalleron onnellinen omistaja. Säästääksemme Jambo-setää tuhansilta kysymyksiltä tiedustelemme pienen miehenalun nimeä, ja saamme kuulla, että se on Heikki. Onnittelemme nuorta äitiä ja toivotamme pikku Heikille onnea ja menestystä. Tämän jälkeen siirrymme jälleen puhumaan filmistä, sillä Kaija Rahola ei mielellään halua viipyä omissa asioissaan, koska haluaa pitää yksityiselämänsä omanaan ja poissa julkisuudesta. Mutta elokuvasta ja kaikesta muusta taivaan alla, hän puhuu mielellään ja vilkkaan sydämellisesti.
- Voi, jo koulutyttönä Tampereella haaveilin filmistä, hän kertoi. Luovuin kuitenkin niistä haaveiluista kun kuulin, miten vaikeata pääsy sinne on. Mutta sitten ylioppilaskeväänä, kun mietin itsekseni, mihin oikein ryhtyisin, tunsin aivan voittamattomasti haluavani päästä filmiin. Tunsin jollakin tavalla, että se olisi juuri minun oikea alani. En tarkoita sitä, että olisin halunnut tulla filmitähdeksi tai joksikin sellaiseksi, tunsin vain ja tunnen edelleenkin, että sillä alalla voin parhaiten ilmentää itseäni, saada jotain todellista aikaan. Ja niin minä sitten kirjoitin ohjaaja Vaalalle, kuten olen jo aikaisemminkin kertonut.
Tosin saan siitä kiittää sisartani, sillä. hän kannusti minua ja antoi minulle tarpeellisen määrän itseluottamusta. Katselemme häntä tutkivasti voidaksemme kuvata lukijoillemme, miltä Kaija Rahola näyttää "luonnossa", ja voimme vain todeta sen, että hän on samannäköinen kuin valkokankaallakin. Hänessä on jotain tyttömäistä, raikasta ja luonnollista. Siinä. hän istuu vastapäätämme avopäin, kasvot kaikesta keinotekoisesta kaunistuksesta vapaana, ei näy edes puuterin hituistakaan lievästi auringon ruskettamalla hipiällä. Hän puhuu eloisasti, toisinaan innostuen, sinisissä silmissä aurinkoinen tuike.
- Mistä osastanne olette pitänyt eniten
- Eihän minulla vielä ole ollut kovin montaa osaa, mutta "Jumalan myrskyn" Elisan osasta olen pitänyt eniten. Yleensä olen aina saanut esiintyä kilttinä, herttaisena tyttönä ja sitähän Elisakin itse asiassa on, mutta siinä on sittenkin jotain erikoista, jotain jota voi tuntea. "Daniel Hjortissa" minun piti saada Sigridin osa ja odotinkin sitä pelolla ja vavistuksella, sillä se tehtävä tuntui aivan liian vaativalta minulle, mutta nythän sen valmistus on siirtynyt toistaiseksi, joten ehkä sitten, kun sen valmistus tulee jälleen kysymykseen, olen niin paljon kehittynyt, että voin jo omasta mielestäni paremmin täyttää osan asettamat vaatimukset.
Jos joku luulee, että filmissä esiintyminen ei vaadi muuta kuin sieviä kasvoja ja sorjaa vartaloa, niin hän erehtyy. Työ siinä tulee kysymykseen. Niinpä Kaija Raholakin kuluttaa päivässä monta tuntia harjoitellen erilaisia opintoja. Hän ottaa tunteja fonetiikassa, miekkailussa, plastiikassa, laulussa. Hän onkin erikoisesti kiinnostunut musiikista, enemmänkin: se on hänen lempihobbynsa. Hän lukee myös mielellään ja on kiinnostunut filosofiasta ja sielutieteestä. Filmiin jouduttuaankin hän kävi professori Kailan luennoilla yliopistossa, mutta oli pakotettu, luopumaan niistä, kun nämä mielenkiintoiset luennot sattuivat liian usein yhteen muiden tuntien kanssa. Mutta hän on päättänyt ruveta jatkamaan filosofisia harrastuksiaan niin pian kuin saa enemmän itselleen vapaata aikaa, Tällä hetkellä vie pikku Heikki kaiken sen vapaan ajan, mikä mahdollisesti nyt hänelle jäisi filmauksesta vapaaksi, mikä on niin kuin olla pitääkin.
Keskustelumme. kääntyy nyt takaisin filmiin.
- Millaisia osia haluaisitte mieluummin esittää?
- Pidän kaikista osista, kunhan ne vain esittävät tavallisia ihmisiä, eikä mitään enkeleitä tai paholaisia. Tarkoitan, että ne esittävät tavallisia eläviä ihmisiä, sellaisena kuin me jokapäiväisessä elämässä olemme eikä mitään kiiltokuvia. Jossain musiikkielokuvassa haluaisin joskus mielelläni esiintyä. Ehkäpä toiveeni tulevaisuudessa toteutuvat.
- Esiinnyttekö mieluummin vakavissa elokuvissa vai komedioissa? kysäsemme vielä. Haastateltavamme kasvoille tulee mietteliäs ilme.
- En oikein osaa sanoa, mutta kyllä minusta tuntuu, että sovin paremmin vakaviin elokuviin.
- Entä tulevaisuuden suunnitelmat?
Niitä Kaija Raholalla on runsaasti varastossa, kuten sopii odottaakin työtä pelkäämättömän ja alastaan innostuneen nuoren naisen ollessa kysymyksessä. Lähimpiin, tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu nuoren ja sukuylpeen aatelisnaisen osa Suomi-Filmin elokuvassa. "Linnaisten vihreä kamari". Kaija Raholaa kiinnostaa tässä elokuvassa saamansa osa tavallista enemmän, sillä se poikkeaa suuresti kaikista hänen tähänastisista osistaan. Tosin sellainen sukuylpeä aatelisneiti tuntuu nykyoloissa oudolta ilmestykseltä, mutta siinä on ainakin mahdollisuuksia luonnekuvaukseen, huomauttaa nuori haastateltavamme.
- Ja sitten haluan kehittää itseäni, niin että pääsisin mahdollisimman pitkälle, sillä tunnen niin selvästi. että tämä todella on minun alani. Voi. kunpa ihminen vain ehtisi tehdä kaiken, minkä haluaa, hän huokasi lopuksi.
Film-fan.

Kaija Rahola oli jälleen illan suloisin ilmestys, Kuinkas muuten!

 

 

 

Synnin puumerkki 1942

Lisätietoja

 

 

 

 

 

Syntynyt terve tyttö 1943

Lisätietoja

 

Virkistäviä ilmestyksiä olivat sen sijaan. raikas Rauha Rentola kotiapulaisena, Elsa Turakainen talonmiehen rouvana ja sievä Kaija Rahola sairaanhoitajattarena.

mainittava Kaija Raholan herttainen, miellyttävästi esitetty sairaanhoitajatar.

Däremot var birollerna väl besatta. Kaija Rahola är en vacker flicka. De ögonblick i filmens början då hon visade sig, föreföll hon lugn, naturlig och behaglig. Får vi kanske snart se henne i en större roll?

 

 

Jees ja just 1943

Lisätietoja

 

 

Kullervo Kalskeelle ja Kaija Raholalle ei ole paljon tehtävää annettu elokuvassa - heidän piti vain "pussata", kuten Ryhmyn ja Romppaisen kielellä aito kansallisesti sanottakoon, kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa paikoissa. Tähän tehtävään olis riittänyt varmasti joku muukin näyttelijä kuin juuri Kaija Rahola.

Kullervo Kalske och Kaija, Rahola är koriturlösa och ointressanta - man fick aldrig klart för sig att de faktiskt var i fara och att det angick oss.

 

 

 

 

 







Suomi-Filmi käväisi turkulaisia viihdyttämässä

* Tuli pyyntö Turusta lähettäkää muutamia taiteilijoitanne viihdytysiltaamme, jonka tuloilla ostetaan radioita, kirjallisuutta ym. Turun seudun rintamamiehille. Suomi-Filmin johto mietti hetken ja vastasi sitten: voimme lähettää koko ohjelman miten vain haluatte. Ja tietysti Turku halusi jälkimmäisen. Olihan se tapaus ensimmäinen laatuaan: filmi yhtiö lähettää koko taiteilijakuntansa, järjestää kokonaisen aseveli-illan. Turkulaisille se merkitsi suurta huojennusta, nyt he saivat säästää kaikki ideansa johonkin toiseen kertaan ja saivat lisäksi nähdä yhdellä kertaa vierainaan kokonaisen tähtikaartin.
Ja merkitsi se Suomi-Filmillekin jotakin. Kaikki muut työt, keskeytettiin ja keskityttiin vain tätä yhtä iltaa varten. Toimikunta - jos niin voi sanoa - pohti ja suunnitteli ohjelman kokoonpanoa tuotantopäällikkö Orkon johdolla, ja siinä pinnistelivät aivojaan niin kirjoittajat, ohjaajat, säveltäjät ja lavastajat kuin näyttelijätkin. Sillä periaatteena oli, että kun nyt mennään, niin mitään vanhaa ja ennen nähtyä ei turkulaisille tarjota. Nopeasti saatiin harjoitukset käyntiin, ja silloin oli Munkkisaaren studiotalossa kiirettä - mikä ei ole vallan harvinaista niitten seinien sisällä. Koneet kuumina monistettiin toimistossa tekstejä, ja langat kuumina puhui johtaja Orko väliin Turkuun, väliin lähiympäristöön. Bergström ja Godzinsky harjoittelivat väliin jossakin kaupungilla kahdella flyygelillä suuria alkusoittoja, väliin taas harjoittivat studiossa taiteilijoitten kanssa heidän soolo- tai yhteisnumeroitaan. Salminen, Roy ja Hänninen suunnittelivat silmiä hiveleviä kulisseja, sillä nekin, kuten puvut, suunniteltiin alusta alkaen. Eine Laine ohjasi väliin toisia, väliin taas heittäytyi itse näyttelemään. Joel Rinne katseli pitkään päivä päivältä kasvavaa tekstinippuaan ja huokasi, että kyllähän minä tämän kaiken, kun olisi vain enemmän aikaa harjoitella. Kas, se ulkoa oppiminenkin vaatii aikansa. Ja nyt oli aikaa vain nipin napin kaksi viikkoa.
Ja siinä kahdessa viikossa tuli kuitenkin kaikki valmiiksi, sekä kirjoitettua että harjoitettua, ja lisäksi vielä puvut ja lavastukset sekä hoidettua sadat muut asiat, jotka olivat matkan onnistumiseen vaikuttamassa Ja niin sitten eräänä varhaisena aamuhetkenä istuivat tähdet junassa ja odottivat lähtövihellystä. Ja odottivat muutakin, jännäsivät kello kädessä, että ehtivätkö joukosta puuttuvat pari miestä jo tähän junaan, vai tulevatko he vasta seuraavalla pikajunalla. - Matka Turkuun on nykyisin pitkäveteinen, mutta se meni kuin huomaamatta, sillä laiskotellen ei tätäkään aikaa vietetty. Kun oli päästy oikein asettumaan, kajahti Eine Laineen ääni: Tulkaahan, harjoitellaan lauluja!
Turussa oli heti alkuun ystävällinen vastaanotto lounaan muodossa, ja siellä tavattiin edellisenä päivänä asioita hoitamaan tulleet johtaja Orko ja Ville Salminen, joka ilahdutti yleisöä sekä lavastajana että näyttelijänä. Ja sinne lounaspöytään liihoittelivat -ihan kirjaimellisesti! - junasta puuttuneet kaksi sankaria. Ilo oli suuri koko joukolla, mutta eniten iloitsi Kaija Rahola, jonka näyttämöylkä toinen herroista oli. Mutta - ja sitten oli vielä yksi mutta - puvut ja verhot, yhteensä 180 kilon lähetys, oli kateissa, piileksi jossakin Turussa tai Helsingissä tai näiden kaupunkien välimailla. Sitä oli etsitty ja kaivattu. Siitä oli soiteltu Turusta Helsinkiin ja Helsingistä Turkuun, mutta se oli ja pysyi poissa. Ja siellä olivat kaikki naisten näyttämöhienoudet. Mutta koska kaikki muutkin asiat olivat järjestyneet, niin jätettiin tämäkin avuliaan kohtalon huomaan ja uskottiin, että kyllä se iltaan mennessä selviää, sillä olivathan täällä johtaja Orko ja järjestäjä Pihlaja, jotka kyllä tuovat vaikka tähden taivaalta, ja jälkimmäinen vaikka tähden taivaalle, kuten hän tänään oli tehnyt. Mutta se on asia, josta lähemmin kerrotaan. vasta aikakirjoissa.
Ja sitten koitti se suuri ilta, johon liput oli vajaassa kahdessa tunnissa myyty loppuun. Kun allekirjoittanut Serpin kanssa vähää vailla seitsemän yritti pujahtaa teatterin takaovesta sisään, huomattiin, että ovea vartioiva naishahmoinen kerberos oli tehtävänsä tasalla. Hän tiukkasi kovasti kuulummeko filmiväkeen, ja kun sanoimme, että Serpi ainakin, onhan hän filmikirjailijakin, ja meillä on muuten laillinen lupa tulla tätä tietä, huomautti ovenvartijatar, että ei sitä niin vain tiedä. Puolet Turun kaupungista on yrittänyt tulla tätä tietä kaikenlaisilla verukkeilla. Se oli nähtävästi se puoli, joka ei ollut onnistunut saamaan lippua tilaisuuteen, ja siihen joukkoon kuului kaikesta päätellen nuoria neitokaisia, jotka jo päivällä piirittivät teatteritaloa ja illalla sittenkin onnistuivat tunkeutumaan pukuhuoneitten lähettyville nimikirjoitusvihkoineen, ja saivatkin nimiä, sekä saivat ihmetellen todeta, että filmitähti, kuten esim. Irma Seikkula, voi olla suloinen ja viehättävä ja kaunis ilman kosmetiikan apuakin.
Kulissien takana ei vallinnut hermostunut mieliala, vaikka kuultiin, että Kaija Rahola oli jälleen kadottanut ylkänsä. Hääpukunsa hän oli saanut, samoin kuin muutkin naiset kaikki hienoutensa, mutta mitä on morsian ilman ylkää? Noo, kyllä sekin asia tietysti järjestyy, ajattelimme etsiessämme paikkaamme, joka oli tietenkin myyty, ja niin sijoituimme erään aition pimentoon, josta näkyi vain pieni kulma näyttämöä. Mutta näkyi edes yleisö, turkulaiset, jotka olivat niin joukolla miehittäneet teatteritalon.
Vastoin oletuksiamme se ei ollut filmikärpäsen puremaa nuorisoa, vaan jo vakiintuneempaa väkeä, sellaista kuin esim. Helsingissä näkee suurissa ensi-illoissa, mielestämme soveliasta vertailukohtaa käyttääksemme. Ja niin alkoi ohjelma: "Suomi-filmi esittää. . ." ja kyllä siinä esittämistä olikin. Kaksikymmentäviisi numeroa oli painettu ohjelmaan, ja kaupanpäällisiksi oli vielä selostajana toimivan johtaja Orkon seurustelu yleisön kanssa, joka tapahtui aina numeroiden välissä, hyvin hauskasti ja luontevasti muuten. Ensiksi oli esittely, mutta eihän tämä tähtisikermä paljoakaan esittelyä kaivannut, minkä huomasi siitäkin, että yleisö useimmiten tervehti näyttämölle ilmestyvää taiteilijaa raikuvin kättentaputuksin - kuten juhlaillassa ainakin. Vaikeaa on mennä arvioimaan, kuka oli yleisön suurin suosikki; vastaanotosta päätellen jokainen, olivat he sitten puhuvia, soittavia, laulavia tai tanssivia taiteilijoita. Ja tässä voidaankin mainita, että paitsi Kaija Raholaa, oli jokainen tottunut ramppivalossa esiintymään, eikä ramppikuumekaan haitannut, vaikka oltiinkin ikään kuin äkillisesti heitetty tällaiseen tilanteeseen. Bergström ja Godzinsky alkoivat ohjelman komeasti flyygeleillä, sen jälkeen Salli Karuna eleganttina kuten aina, toivotti suuren joukon kansalaisia tervetulleeksi juhlaan, ja sitten tulivat taas esille Bergström ja Godzinsky, tällä kertaa haitarien kanssa. Ja siten jatkui ohjelma iloisena, värikkäänä ja vaihtelevana. Eine Laine toi Elviira Suulasvuon hahmossa helsinkiläisten terveiset, heilutteli ketunhäntiään ja käytteli väliin aitoa Turun murretta, toisella kertaa hän taas keekoili Kamelianaisena Serpin riemastuttavassa parodiassa, jossa Reino Valkama toi esiin rakastajankykynsä - vihdoinkin! Kirsti Hurme lauleli milloin katulyhdyn alla, milloin taas haaremin ristikon takana, ja lopussa "hormoonisiskona" yhdessä Hilkka Helinän ja Kaija Raholan kanssa. Anitra Karto ja Liisa Tuomi tanssivat, Joel Rinne lauleli ajankohtaisia kupletteja ja esiintyi hurmuri-luutnanttina, Jorma Nortimo ja Reino Valkama hauskuttivat kaskuillaan, ja olivatpa Ryhmy ja Romppainenkin - Oiva Luhtala ja Reino Valkama - ilmi elävinä näyttämöllä antamassa haastattelua Anitra Kartolle. Ynnä paljon muuta, jonka kertominen veisi vaikka koko Elokuva-aitan sivutilan. Sanottakoon sentään vielä, että Kaija Rahola sai sittenkin pukeutua huntuun ja oranssinkukkakruunuun, ja hänet talutti yleisön eteen johtaja Orko, joka osoittautui erinomaiseksi sijaissulhaseksi. Ja muutenkin pari oli niin tyylikäs, että "Eeva" antaisi sellaisen kuvalle neljännessivun tilan vihittyjensä aukeamalla.
Mutta kaikella hyvällä on loppunsa, ja tämä juhla loppui siihen, että Eine Laine söi sen omenan, joka Joel Rinteen piti antaa illan kauneimmalle naiselle. Mutta turkulaiset arvostelijat sanoivat, että se oli aivan oikein, eikä kellään ollut myöhemmin valittamisen aihetta, sillä turkulaiset isännät pitivät huolen siitä, että toiset kaunottaret illallispöydässä saivat hyvän korvauksen sivu suun menneestä omenasta. Ja jos turkulaiset olivat tähtiin tyytyväisiä, niin kyllä olivat tähdetkin turkulaisiin, ja sen vuoksi se kolminkertainen hei-huuto, joka isäntien kunniaksi kohotettiin, oli vilpitön ja sydämestä lähtenyt.
Firinä

 

 

 

 

 

Kirkastettu sydän 1944

Lisätietoja

 

 

Kuollut mies vihastuu 1944

Lisätietoja

 

Leila Vartana oli Kaija Rahola aavistuksellinen ja herkkä, pelokkaat eleet ehkä kuitenkin pitkin matkaa liian samanlaisesti pingottuneita.

Mutta Kaija RahoIa on aivan liian yksitoikkoinen, jotta se voisi ketään ilahduttaa - kaikkein vähimmin luultavasti häntä itseään.

 

Linnaisten vihreä kamari 1945

Lisätietoja

 

 






Kaija, Rahola, edellinen kuvankaunis, ylpeä kartanon tytär, jälkimmäinen viehättävä pikkusisar, joka kuitenkaan ei täysin vastaa Topeliuksen kertomuksen lapsekasta, vastuutonta sankaritarta.


Kaija Raholan Ringa ei vastaa romaanin henkilöä - siitä kaipasi enemmän "rasavilliä" ja reippautta, nyt jäivät ansioiksi vain herttaisuus ja entisestään vapautunut näytteleminen.


mutta Kaija Raholan ulkonaiseen viehkeyteen ei liity sitä valloittavaa vastuuttomuutta ja raisuutta, joka tekstin mukaan kuuluisi Ringalle.

Kaija Rahola oli viehättävä Ringa, riehakas ja tyttömäinen, kun sen sijaan Regina Linnanheimo tuntui suhtautuvan liiankin viileästi Annan ylpeään osaan.


Regina Linnanheimo ja Kaija Rahola hänen tyttärinään olisivat voineet olla onnistuneempiakin. Edellinen oli erittäin edullisesti valokuvattu, mutta osan vaatimuksista ei olisi luullaksemme poikettu, jos nti Linnanheimo olisi paikoin osoittanut enemmän lämpöä. Kaija Rahola teki kaikkensa luodakseen linnan nuoremman sisaren välittömän ja lapsellisen viattoman hahmon onnistumatta kuitenkaan säilyttämään sävyänsä kautta linjan.

Pienen ja pirteän Ringan osa ei oikeastaan kuulu Kaija Raholalle, jossa on jotain vakavaa ja yksitoikkoista, mutta hän selviytyy tehtävästään onnellisesti. Nyt ei vain sisarusten välinen luonteiden eroavaisuus tule kyllin selvästi esille. Mutta hyvä näinkin.


Som hans döttrar voro Regina Linnanheimo och Kaija Rahola två dekorativa uppenbarelser med ledig replikföring och vackra rörelser, men utan någon starkare personlig insats i rolltolkningen

Gröna kammaren på Linnais är en smakfull och stillsam spökfilm, i viIken både damerna Regina Linnanheimo och Kaija Rahola samt den rätt nya Rauli Tuomi äro till sin fördel.

Kaija Rahola är en frisk uppenbarelse om också hennes typ lämpar sig bättre för cocktailkjol än för krinolin.

 

 



Rakastan
työtäni tietysti. Lapsia, etenkin omiani. Eläinten pentuja. Esiintymistä historiallisissa puvuissa. Kovaa vauhtia. Suklaata. Aurinkoa ja tuulta. Wieniläisvalssia. Varhaiskevättä. Merta. Avaria näköaloja, joissa on helppo hengittää. Uutta rooliani, Ringaa, "Linnaisten vihreässä kamarissa". Kuulakasta varhaiskevään iltaa kun alkaa hämärtää.

Ihailen
Ukko-Pekkaa ja tinkimättömyyttä, jota hän edusti. Maalaisemäntiä ja tapaa, jolla he kantavat työtaakkansa. Tiedemiehiä. Suomalaista sotilasta. Omaa maata niin paljon, ettei jää paljoakaan tilaa muille maille. Sibeliusta. Bachia ja muita klassikkoja. Chopin on silti lapsesta asti ollut erikoisrakkauteni. Kansanlauluja, etenkin pohjalaisia. Taiteen suomalaisen hengen mestarikolmikkoa: Silblius-Kivi-Galleen-Kallela. Ihmistä, joku on kirjoittanut "Parantavan veitsen", koska hän oli niin ehdottoman tietoinen tehtävästään ja toteutti hellittämättä, väheksymättä minkäänlaista työtä, valaen siihen koko sielunsa.

Pelkään
olla yksin pimeässä, - onneksi olen siitä osittain päässyt. Ruoanlaittoa ja pyykinpesua, koska en pysty niihin. Pilkka. Hevosia ja muita suuria eläimiä. Pieniäkin, ainakin kovakuoriaisia

Toivon
että minusta joskus tulisi hyvä filminäyttelijätär. Että oppisin hyvin laulamaan. Että pystyisin kasvattamaan lapsistani kunnon kansalaisia. Siinä onkin työmaata tarpeeksi, kunhan ensin oppisin kasvattamaan itsenikin. Mökkiä Helsingin lähistöllä. että saisin aina pitää lapset luonani. (Sangen ajankohtainen kysymys.) Sisältörikkaita rooleja. joissa on sisäistä ryhtiä, ja että myös tulisin niiden mittaiseksi. Maalaisosia.

En voi sietää
itserakkaita ihmisiä, jotka luulevat olevansa jotain. Tekopyhää teeskentelyä. Revyyfilmejä. Tukan vaalentamista. Filmauksen jälkeen silmäripsivärin poistamista, koska saan sitä aina silmiini. Mitäänsanomattomia osia, joita useimmiten olen saanut näytellä. Kuuluisuuksia metsästäviä tyyppejä, jotka väkisin tunkeutuvat heidän seuraansa. Ravintolaelämää. Raakaa sipulia. Alkoholia. Valheellista imartelua. Että vieraat ihmiset pyrkivät sekaantumaan asioihini. Ettei sanota suoraan mitä ajatellaan. Etikettiä enkä diplomatiaa. Kotirauhan häiritsemistä missään muodossa.

Tunnustan
olevani aloitekyvytön, saamaton ja vailla yritteliäisyyttä (en vailla sisua), päättämätön, vaikutuksille altis. Tyhmä kaikissa käytännöllisissä asioissa. Että katsoessani omia filmejäni masennun täydellisesti. Kuulevani mielelläni myös negatiivista suorituksistani, sillä kukaan ei kuitenkaan voi olla niin ankara kuin itse olen. Että työni ulkopuolella seurustelen mieluiten yksityisihmisten kanssa ja vaihteeksi kuulen heidänkin mielipiteitään. Että itse olen sangen kaukana tyypistä, jota ihailen. Pitäväni hajuherneistä.

 

Nämä kuvat ovat kotoa jostain viisikymmenluvulta.

Kiusausten vuori 1960

Lisätietoja

Kuvauksia kotonaEnsimmäinen äänitykseni

 

Takaisin alkuun